| alkuperämaa | Japani |
| rodun syntyaika | 1600-luku |
| alkup. käyttötarkoitus | suurriistanmetsästys |
| nyk. käyttötarkoitus | seurakoira |
| elinikä | |
| koko | 34-50 kg, 58-70 cm |
| koiria Suomessa | rekisteröity n. 230 |
Akitat ovat suurikokoisia, japanilaisia pystykorvia. Ne ovat kotoisin Tohokun maakunnasta, Akitan prefektuurista. Niitä käytettiin alun perin suurriistan, pääasiassa karhujen ja peurojen metsästyksessä. Ne myös vartioivat leirejä ja vetivät taakkoja. Koiratappeluissakin niitä käytettiin, mutta tappelut kiellettiin ja rodun jalostus piti aloittaa uudestaan, koska tappelukoiriin oli sekoitettu mm. tanskandoggia ja mastiffia. Puhdasrotuisesta koirasta tehtiin Japanin kansalliskoira.
Akita on rauhallinen perhekoira. Se on suhteellisen vähäruokainen, mutta vaatii säännöllistä ja runsasta liikuntaa.
Akita ei sovi ensimmäiseksi koiraksi. Kouluttajan on oltava määrätietoinen ja kokenut. Akitat ovat itsenäisiä, eikä niiden luonteessa ole palveluskoiraa. Yleensä akitat sopeutuvat elämään perheen muitten koirien kanssa, mutta vieraitten koirien kanssa kannattaa ottaa huomioon akitan taipumus hallita muita koiria.
Vaikka rotua nykyään pidetään lähinnä seurakoirana, oikein motivoituna sen kanssa voi harrastaa agilitya, tokoa, jäljestämistä, hakua ja raunioita.
Akitalle suosittelemme valikoimastamme
| turkin hoitoon ja hyvinvointiin | Furminator M, Dry skin-öljy, |
| lihas- ja yleiskunnon ylläpitämiseen | Vetzyme yleiskuntotabletti, |
| avuksi kouluttamiseen | "Laumanjohtaja"-kirja |
